lauantai 20. heinäkuuta 2013

Nauhataivaan ensimmäinen DT-työ

Hyvää huomenta:)

Ollaan täällä elossa vaikka hiljaista on ollut:) Kirja projekti vie kyllä kaiken ajan mitä kaikelta muulta liikenee. Tilauskortteje olen myös kiitettävän määrän tehnyt, en  vaan ole kerennyt niitä postailla tänne:)
Välillä tulee kyllä super hyper ahdistus kaikesta. Lähinnä siksi että aikaa tuntuu olevan niin vähän.. No maanantaina käyn tekemässä yhden kevyen 13 tunnin työpäivän ja sitten olen hieman lomalla. Olen siis oikeasti kampaaja ja teen töitä noin 12 päivää kuussa noin 12h päivässä joten niille päiville on turha yrittää normi kotitöiden lisäksi suunnitella mitään:) Yleensä loppuviikon olen vapaalla ja lasten kanssa kotona. 
Ikäväkseni olen huomannut että en olekkaan yliihminen ja aika ei ihan riitä kaikkeen mitä vapaa päiville suunnittelen, no tällaista se elämä vaan on ikuista kiirettä, huisketta  ja hulinaa:)

No asiasta toiseen eli sain kunnian liittyä nauhataivaan DT-teemiin. Loistavaa koska Nauhataivaassa on niin upeita nauhoja että huh huh.. Käykääppä kurkkaamassa TÄÄLLÄ
Ensimmäinen pakettini sisälsi ihania liloja ja valkoisia juttuja.. Lila ruusu nauha oli aivan ihanaa ja oih mitä pitsejä ja upea tuo iso kulmakoriste.. Vauva korttihan siitä sitten tulla tupsahti.. Mitäs pidätte?

Nyt mä taas syvennyn kirjan pariin.. Parhaani mukaan yritän toiveita toteuttaa, TÄÄLLÄ voi käydä kertomassa niitä ja osallistua arvontaan..

Ja tässä siis kortti

Leima Magnolia
Tekstileima Karita Vainion suunnittelemasta setistä
Väritys Distress ink
Nauhat , pitsit ja kulmakoriste Nauhataivas



3 kommenttia:

  1. Oi mikä ihanuus...todella kaunis kortti ja nuo nauhat ovat todellakin upeita! DT-tiimi on saanut sinussa parhaan mahdollisen jäsenen :)

    Mitä tuohon kiireeseen ja huiskeeseen tulee...
    Sitä se elämä jossain vaiheessa on... itselleen vain pitää muistaa antaa lupa olla joskus epätäydellinenkin. Ei kaikkea voi jaksaa eikä kyetä tekemään - vaikka varsinkin me äiti-ihmiset olemme siinä hommassa niin hyviä. Äidit yrittävät joskus tehdä -eivätkä vain yritä - tehdä ihan epäinhimillisiäkin asioita kaiken keskellä.
    Nauti vapaastasi sen 13-tuntisen päivän jälkeen hyvällä omalla tunnolla - olet taatusti vapaasi ansainnut.

    Ihanaa kesän jatkoa sinulle,ystäväni!

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoilla väreillä tehty ja raikas...

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kortti ja sopii sekä tytölle, että pojalle!

    VastaaPoista

Thank you if you had the time to leave a comment.
It means a lot to me.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...