tiistai 7. helmikuuta 2012

Kortteja Oulun yliopistollisen sairaalan keskosvauvoille

Hei kaikki ystävät rakkaat..

Nyt on vuosi kulunut blogini perustamisesta , yli 200 blogi tekstiä ja lähes 26000 käviää. Mietiskelin miten juhlin 1-vuotis synttäreitä 
ja päätin että nyt laitetaan hyvä kiertämään. 
Eli tavallisen arpajaisen sijaan haastan nyt kaikki keräämään kortteja Oulun yliopistollisen sairaalan keskosvauvoille. Osastolla osa vauvoista on muutaman päivän mutta osa jopa useita kuukausia. Sairaalan henkilökunta askartelee itse kortteja ja he antavat niitä kun pienet keskosvauvat  viettävät esim kilojuhlia, mutta tällä säästämme heidän aikaansa tärkeämpään työhön eli vauvojen hoitoon.
 Ihana Heinikan Heini lupasi pienen yllätyksen ja minä itse laitan toisen yllätyksen jotka arvotaan osallistujien kesken keräyksen päätyttyä. Yksikin kortti ilahduttaa saajaansa eli ihan jokainen käsintehty kortti  on lämpimästi tervetullut. Aikaa on maaliskuun loppuun asti, sitten toimitan kortit ouluun. Nyt siis yksin tai yhdessä askartelemaan. Ainut ehto on ettei korteissa ole enkeleitä eikä ristejä tai muita kuolemaan viittaavia asioita, ettemme pahoita kenenkään mieltä. Ikävä kyllä kaikki vauvat eivät selviä, hyvästä hoidosta huolimatta. 

Kortit voit lähettää osoitteeseen: 
Marika Hauhtonen/ korttikeräys
Rekiläntie 690
69100 Kannus

Ja jos haluat olla mukana arvonnassa sujauta mukaan lappu jossa on nimesi ja yhteystietosi.
lisätietoja: marikavaan7@luukku.com

Laitathan sanan kiertämään, että tavoitamme mahdollisimman monta askartelijaa.


24 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana ajatus. :) Onnea Blogisi synttäreiden johdosta.

    VastaaPoista
  2. Kiva ajatus, laitoin mainoksen blogiin ja jos kerkeän niin teen muutaman kortin :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa!!Ehottomasti olen mukana :)
    Ja Onnea 1V Blogille :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tapa viettää blogin 1-vuotisjuhlia. Onnittelut 1-vuotiaalle.
    Ja ehdottomasti lähden mukaan hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  5. Kiva juttu, laitoin myös viestin blogiini:)

    VastaaPoista
  6. Heippa rakas ystäväiseni,
    ja onnittelut blogin 1-vuotis synttäreiden johdosta tätäkin kautta. Jahka päästään sun kummipojan kanssa kotiin täältä OYS:ta, niin lupaan askarrella pikkukavereille muutaman kortin. Ihana ajatus, ilahduttaa varmasti monia vauvoja ja niiden perheitä. Eli ehdottomasti mukana siis!:) Rakkautta ja terkkuja sinne pikkurinsessoille!

    VastaaPoista
  7. Ihana ajatus, tää kortti intoilija kyllä osallistuu, varsinkin kun noi OYS,n vauvat on hyvinkin lähellä omaa työpistettäni.
    terv. Oysin hoitaja

    VastaaPoista
  8. JEE, aivan loistava idea! Näitä korttikeräyksiä olenkin kaipaillut. Nyt pitää vaan saada into päälle, mutta sekin helpompaa kun tekee hyvän asian puolesta. Joten meikäkin yrittää kovasti saada sinulle lähetettyä liudan kortteja ja yrittää puhua tuon blogin toisen puoliskonkin mukaan.
    Paljon onnea 1-vuotiaalle!!!

    VastaaPoista
  9. Ihana haaste sinulla ja itsekkin olen mukana haasteessa.Onnea 1v kunniaksi,mikä ihana tapa sitä juhlistaa :)

    VastaaPoista
  10. Olet hienolla asialla. Tein blogiini postauksen tästä erityisen ihanasta haasteesta:)

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea 1-vuotiaalle ja aivan mahtava idea! Jaan tietoa eteenpäin!

    VastaaPoista
  12. Onnea 1-vuotiaalle. Loistava idea, osallistun tähän ehdottomasti. Teen niin monta korttia kuin vaan kerkeän näin hyvän asian puolesta. :)

    VastaaPoista
  13. Heipä hei!
    Haluan myöskin olla ehdottomasti mukana hyvän asian puolesta osallistumalla useammalla kortilla.

    VastaaPoista
  14. Tämä on hieno tapa viettää 1 v. synttäreitä ja siitä onnittelut myös blogillesi. Tähän korttijuttuun täytyy taas pitkästä aikaa osallistua. Kiitos vihjeestä.

    VastaaPoista
  15. hienoa Marika
    hyvää ystävänpäivää sinulle ja täältä lähtee kortti tulemaan, laitoin myös postauksen seinälleni tästä
    anne

    VastaaPoista
  16. Voi kuinka suloinen ajatus. Miten voi paremmin juhlistaakkaan blogin 1-vuotis synttäreitä. Kerron tästä eteenpäinkin ja kun teen kortin blogiini laitan tiedon sinne myös. Teen myös kortin/kortteja ja lähetän ne eteenpäin.
    Hurjasti onnea sinulle blogisi johdosta.

    VastaaPoista
  17. Onnea yksi vuotiaalle, kortteja tulossa vielä nuoremmille... :)

    VastaaPoista
  18. Onnea blogin synttäreiden johdota! :) Olen ehdottomasti mukana. Olen muutaman vuoden lähettänyt pieniä sukkia TYKS:iin keskosille. :)

    VastaaPoista
  19. Täältäkin lähtee paketti kortteja matkaan. Kortteja tulee tehtyä reilusti yli oman tarpeen ja tämä on parhain keino päästä niistä eroon ja tuoda samalla hyvää mieltä muille!! Blogia minulla ei ole, mutta muutoin kyllä levitän ilosanomaa!

    Heidi Autio

    VastaaPoista
  20. Mukana, pari tehty ja teen vielä lisää. Ihana ihminen olet kun tällaisen keräyksen järjestät!

    VastaaPoista
  21. Mäkin tein pari korttia keräykseen :)

    VastaaPoista
  22. mitä tuohon korttiin osaisi laittaa tekstiksi, vai riittääkö pelkkä lapselle sopiva kortti. Siihen sais sitte hoitajat kirjottaa itse. Mulla ei ole oikein hallussa nuo keskosten juhlinnan aiheet. Mutta näin tärkeään on osallistuttava, vaikka näin viime tipassa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mietin tuossa, että ehtiikökään kortit jos huomenna ne vasta postitan

      Poista
  23. Onnea 1-vuotiaalle!
    Lämmin kiitoksemme aivan ihastuttavista korteista osastomme pienten hoidokkien ja perheidensä puolesta
    T. Osaston 55 henkilökunta

    VastaaPoista

Thank you if you had the time to leave a comment.
It means a lot to me.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...